Saan omassa arjessani keskustella paljon omista intohimoni kohteista niin asiakkaiden kanssa kuin kollegojeni kanssa lisäkoulutuksissa, oppilaana ja nykyään myös kouluttajana. Yksi ehdoton suosikkini – joka tuskin minut tunteville tulee kovin suurena yllätyksenä – on ihmiskeho, ja miksi se käyttäytyy tahtomattammekin niin, miten käyttäytyy. Mitä kehossa tapahtuu, mikä saa tapahtumat aikaiseksi ja voiko niihin vaikuttaa, ja jos voi, niin miten? Minulla ei itselläni ole taitoa eikä resursseja tutkia asiaa, ja siksi olen äärettömän onnellinen eläessäni juuri tätä aikaa, milloin kaikki maailman tieto on muutaman näppäimen päässä myös minun saatavillani. Oikeastaan tämänpäiväinen teksti mitä luet, liittyy myös tähän.
Huomiostamme kilpaillaan
Tämän päivän ihmisen arki olisi varmasti esi-isillemme hyvin kaaosmaista seurattavaa. Teemme jatkuvalla syötöllä pieniä päätöksiä, huomiostamme kilpailee eri lähteet omine tarkoitusperineen, elektroniset laitteet piippaavat ja vilkkuvat ympärillämme ja viestinnän välineet tuottavat informaatiota meille taukoamatta. Pohditaan vaikka teknologia kehitystä: se on niin nopeaa, että sen mukana pysyminen vaatii päivittäistä seuraamista, ja jos pidät vapaapäivän, olet huomenna jo pudonnut kyydistä. Oikeastaan jokainen ala vaatii sen, sillä niin sanottuja moniosaajia on meissä aina vähemmän ja vähemmän. Jos haluat perehtyä yhteen asiaan hyvin, on auttamatta jätettävä muita asioita vähemmälle. Et ehdi millään seurata kaikkea muutosta, mitä ympärilläsi tapahtuu. Mieti vaikka puhelinta ja sen kehittymistä: Kun Alexander Graham Bell keksi puhelimen vuonna 1876, hän tuskin osasi ajatella, että vain noin reilun sadan vuoden päästä ihmiset kävelevät sellainen mukanaan kaupungilla. Saati sitä, että tästä 20 vuoden päästä sinä pitelet sormillasi pientä näyttöä, otat samalla erittäin korkealaatuisia valokuvia ja jaat ne kaikkien nähtäville reaaliajassa. Siitä ei kulu kuin muutama vuosi, niin vastaat puheluun napauttamalla rannekelloasi. 150 vuotta kehitystä ja puhelin sen varsinaisessa merkityksessään on jo lähestulkoon isossa osassa maapalloa hävinnyt kehittyneemmän teknologian tieltä.
Kehitys kehittyy, mitä sitten? Meille nykyihmisillehän tällainen on arkipäivää. Vai miltä tuo sinun korvaasi kuulostaisi? Ihan perusjuttuja. Jospa tuon vähän perspektiiviä tähän nykypäivän kehityksen vauhtiin. Mietitään ihmisen tiettävästi ensimmäistä valmistamaa työkaluksi luokiteltavaa esinettä, kivestä muotoiltua lyömäesinettä – alkukantaista kirveen kaltaista välinettä. Osaatko sanoa, kuinka kauan tästä meni siihen, että osasimme rakentaa veneen? Kaksi ja puoli miljoonaa vuotta. Kirveestä veneeseen kului kaksi ja puoli miljoonaa vuotta. Siinä välissä opimme tekemään tulen ja kokkaamaan sillä. Tässä edellä voisi hyvin olla lueteltuna ihmisen innovaatioiden huippukohdat tuolta ajanjaksolta – niin siinä onkin, mutta ei pelkästään huippukohdat vaan ihan kaikki kohdat mitä saimme aikaiseksi. Kaksi ja puoli miljoonaa vuotta… (1.)
Nykyihmisellä on enemmän aikaa kun koskaan ennen
Pureskellaan tätä edellisen kappaleen tekstiä ja mietitään samalla sitä tosiasiaa, ettei meidän kehomme ole juurikaan muuttunut metsästäjä-keräilijä ihmisestä siihen nähden, mitä esimerkiksi teknologia siinä rinnalla on. Rakastan kaikkea tietoa, mitä ihmisen kehityksestä on saatavilla, ja peilaan sitä aina omaan päivittäiseen työskentelyyni. Miten ja mistä me olemme lähteneet, ja mikä meidät lajina on tuonut siihen, mitä olemme tänä päivänä. Pidän ajatuksesta, että mitä lähemmäs pääsemme mielemme arjessa tuota metsästäjä-keräilijää, sitä rauhallisemmaksi, autuaammaksi ja terveemmäksi se meidät tekee. Nyt ei pidä ymmärtää väärin, en tarkoita, että meidän pitäisi asua kallionkolossa, taistella sapelihammastiikeriä vastaan ja hankkia ruokamme keräämällä marjoja ja saalistamalla paljain käsin peuroja. Nykyihmisellä vaan on enemmän aikaa kuin koskaan ennen. Vaikka meidän arkemme tuntuu kiireiseltä ja vaikka meillä on ”ruuhkavuodet” ja minuuttiaikataulut, silti fakta on se, että arkisten perustarpeiden täyttämiseen meillä kuluu vähiten aikaa kuin koskaan aiemmin. Nykyaika mahdollistaa sen. Mutta koska meillä on myös eniten huomiostamme kilpailevia asioita, jotta voisimme rauhoittua ja päästä lähelle metsästäjä-keräilijän mieltä, on se tehtävä tietoisesti. Meidän on tietoisesti luovuttava antamasta huomiota jatkuvasti, tietoisesti kieltäydyttävä reagoimasta sitä hamuaviin tahoihin, tietoisesti vähennettävä ärsykkeitä. Mitään faktaahan ei ole, että metsästäjä-keräilijä on ollut onnellisempi kuin tämän päivän ihminen. Voimme vain nykytiedon valossa olettaa niin.
Ennen oli kaikki paremmin
Meillä on yksilöinä kaikilla varmasti erilainen kyky hallita informaatio- ja ärsyketulvaa. Toiset sietävät sitä enemmän kuin toiset. Fakta on joka tapauksessa se, että meidän aivomme tarvitsevat hetkiä, jolloin ne eivät vastaanota uutta informaatiota, ja ne tarvitsevat riittävästi levollista unta, jonka aikana ne järjestelevät niihin vastaanotettua tietoa. Vaikka meillä yksilöinä onkin paljon variaatiota miten nämä prosessit toteutuvat, jokaisen aivot tarvitsevat ne hetket, jotta ne pysyvät terveinä. Kukaan tuskin väittää vastaan, kun sanon, että ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Siihen nähden, kuinka paljon meillä on keinoja pitää yhteyttä toisiimme, kuinka lähellä me toisiamme asumme verraten aikaan vaikkapa sata vuotta sitten ja kuinka paljon meillä on virikkeitä, on erittäin kummallista, että nykyihminen kokee esimerkiksi yksinäisyyttä enemmän kuin koskaan. ”Ennen oli paremmin”. Ei ollut, ei valitettavasti pidä paikkaansa. Enemmän ihmisiä saa käydä koulua kuin koskaan ennen, väkivallan määrä on vähentynyt vähentymistään ja puhumattakaan siitä, että rasismi, seksismi ja naisiin kohdistuva väkivalta on harvinaisempaa kuin koskaan ennen. (Haluan tässä kohtaa mainita, että em. asioiden kanssa on syytä edelleen tehdä päivittäin töitä ja saa luvan myös vähentyäkin ja hävitäkin ihan kokonaan.) Äärimmäinen köyhyys on harvinaisempaa kuin koskaan aiemmin, sodat ovat pienempiä ja harvinaisempia ja eliniän odote on korkeampi kuin koskaan ennen jne. (2.) Ymmärsit pointin.
Ei ihme että hampaita vähän purraan
Mikä meistä tekee sitten onnettomampia ja yksinäisempiä kuin ennen? Olemmeko me tiedostavampia näistä tunteista? Yhtä vastausta tuskin on, mutta omaan arkeeni tämän ajatuksen tuomalla löydän yhteyden edellisten kappaleiden kaltaiseen kehitykseen ja käytökseen. Maailma ympärillämme kehittyy niin valtavaa vauhtia, että sen seuraaminen herkeämättä ei anna hetkeäkään aivoillemme rauhaa. Saamme kaiken informaation välittömästi kun sen tarvitsemme ja vaikka emme tarvitsisikaan. Olo siitä, että koko ajan tapahtuu jotain omalta kannaltamme merkittävää, on läsnä jatkuvasti – vaikkakin se olo on kuitenkin valitettavasti virheellinen. Se on ympäristön ja teknologian luoma illuusio. Jos haluat rauhoittua ja tästä informaatiotulvasta ulos, on se tehtävä tietoisesti irrottautumalla. Kun tarkastellaan pelkästään hyvin lyhyttä ajanjaksoa, vuosia 2000–2020, ja sitä, miten yhteydenpito, teknologia ja informaation tuottaminen on kehittynyt, ei ole ihme, että vähän hampaita purraan. Mulla on tapana tuoda pitämissäni lisäkoulutuksissa hierojille esiin tämän blogin kaltaisia asioita, jonka jälkeen yhdessä pohdimme, onko purentaelimistön toimintahäiriöiden oireet lisääntyneet räjähdysmäisesti vai olemmeko vain oppineet tunnistamaan niitä paremmin. Vastaus on varmasti että molempia, mutta se, että missä suhteessa, jää toistaiseksi arvoitukseksi.
Kognitiivisten voimavarojen vapauttaminen
Musta on surullista myöntää, mutta olen valitettavasti menettänyt osan otteestani esimerkiksi sosiaaliseen mediaan. Olen tämän asian kanssa ennenkin paininut, onko sitä syytä tuoda julki ollenkaan. Olen ennenkin kertonut, kuinka tietoisesti olen luopunut jo aiemmin vaikkapa iltapäivälehtien lukemisesta tai vähentänyt joidenkin sosiaalisen median kanavien käyttöä tarkoituksella. Miten tämä lopullinen otteen menettäminen tapahtui? En osaa vastata, tulinko kerralla vanhaksi. Enkä siis tarkoita, että automaattisesti fyysinen ikä toisi haasteet teknologian tai joidenkin applikaatioiden käytölle, mutta käytän sitä tässä luomaan mielikuvan siitä, mitä kävi. En osaa enää käyttää Facebookia, sillä joka kerta kun avaan sen, tuntuu, että se on päivitetty niin, etten löydä sieltä esimerkiksi yritysprofiilin julkaisutyökaluja. Yrittäjänä olen tottunut käyttämään sitä niin, että varaamallani sosiaalisen median päivitysajalla teen päivitykset ja ajastan ne haluamalleni ajalle julkaistavaksi. Facebookin käyttö oli muuttunut liian sekavaksi: se tuottaa haluamattani silmilleni liikkuvaa kuvaa, alati vaihtuvia mainoksia ja huomiotani vaativia toimintoja niin vinhaan tahtiin, että saan siitä fyysisiä oireita. En löydä sieltä enää tarvitsemiani julkaisutyökaluja ja menetän hallinnan tunteen, sillä se syöttää luettavakseni omasta mielestään minua kiinnostavia asioita, joiden kiinnostavuudesta en valitettavasti ole ihan samaa mieltä sen kanssa. Jos haluan jotain ulos, tuottaa se valtavan tuskan sekoillessani eri työkaluissa applikaation sisällä. Milloin olen aina väärällä profiililla julkaisemassa tai julkaisu livahtaa milloin tarinaan, milloin uutisiin, milloin johonkin eri ryhmään – olisin vain halunnut kertoa yritykseni profiilissa, että mulla olisi vapaa aika maanantaina… En onnistunut, vaan julkaisu oli henkilökohtaisen profiilini seinälläni, jonka huomasin vasta illalla…
Vuonna 2020 tein radikaalin ratkaisun, lopetin lopullisesti Facebookin ns. viihdekäytön. Mun aivoni eivät enää taivu siihen, siitä oli tullut liian nopea tai mun aivoista liian hitaat. Mun oli tehtävä valinta, jos haluan vaatia aivoilta keskittymiskykyä esimerkiksi iltaisin, kun mulla on tapana lukea usein myös tietokirjallisuutta – joka vaatii multa keskittymiskykyä ihan erilailla kun teksti ei olekaan ihan niin lennokasta – on samaan aikaan mahdotonta tuottaa niille päivän aikana keskeytyksetöntä ärsykettä ns. alati aihetta vaihtavalla tiedolla. Kun aivot opettaa siihen, ne alkavat myös vaatia sitä. Keskittymiskyky kärsii eikä lopulta riitä edes elokuvan katsomiseen ilman sosiaalisen median selaamista. Toki siitä olisi hassua ja turhaa syyttää yksinään Facebookia, tai syyttää ylipäätään ketään muuta kuin itseäni, mutta halusin tarkoituksella tehdä elämästäni hitaampaa, ja tämä oli yksi niistä keinoista. Kun rauhoitan uneni iltaisin ja laitan työkoneen ja puhelimen pois hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, koen rauhallisuutta. Tätä tunnetta halusin lisää elämääni.
Lopulta vuoden viimeisellä kolmanneksella tein vielä uuden päätöksen. Luovuin sosiaalisen median ”viihdekäytöstä” kokonaan vapaapäivinä*. (*Vapaapäivä = päivä, jolloin en ole fyysisesti ns. rahaa yritykselle tuottavassa työssä. Mutta esim. tämäkin blogi syntyi tällaisena ns. vapaapäivänä ja se syntyi ilman ponnisteluita, hyvällä fiiliksellä ja koneella, joka ei ollut kytketty nettiyhteyteen.) Sosiaalinen media käsittää tapauksessani myös kaikki muut viestinnän keinot paitsi puhelut. Tämä on mun tapani pudottaa itseni lähelle tuota metsästäjä-keräilijää – yksi niistä hyvistä tavoista – halusin vapauttaa kognitiivisia voimavaroja. Rakastan omaa työtäni, enkä kestä sitä ajatusta, etten enää voisi opiskella siihen liittyviä asioita tai suorittaa sitä korkealla tasolla oman keskittymiskykyni puutteen vuoksi. Olin tuskastunut, kuinka vähäiseksi mun keskittymiskykyni oli käynyt. Musta oli todella turhauttavaa, etten voinut keskittyä lukemiseen, piirtämiseen, soittamiseen tai edes elokuvan katsomiseen. Aluksi niin sanottu somelakko oli erittäin hankalaa, koska mieli halusi jatkuvasti avata eri sosiaalisen median kanavat: mitähän uutta siellä olisi tällä kertaa, jos ihan vähän vilkaisen mitä ne seuraajat on tällä kertaa päivittäneet. Sovellukset tuottivat erilaisia tapoja kiinnittää huomiota, lopulta jopa sähköpostiviestein ”sinut mainittiin julkaisussa”, ”olet merkitty kuvaan, joka julkaistiin eilen”, vaikka olin kytkenyt sähköposti ilmoitukset pois, eikä tällaisia julkaisuja tai merkintöjä lopulta todellisuudessa ollut tapahtunut – huomiostani kilpailtiin. Lopulta vaihtoehdoksi jäi enää mobiilidatan kytkeminen pois päältä näinä kyseisinä vapaapäivinä. Pidän erilaisen sisällön tuottamisesta ja kuluttamisestakin valtavasti, mutta sisällön laadun sekä tuottavuuden kannalta toivon näiden edellä mainittujen valintojen palvelevan mun itseni lisäksi tuottamani sisällön kuluttajaa, vaikkakin mun eri sosiaalisten medioiden kanavien näkyvyys laskee niiden aktiivisuuden vähennyttyä. Se on se hinta minkä yrittäjänä maksan, niin se algoritmi pelaa.
Maapallo pyörii, riippumatta meistä lajina
Mieti hetki: Kaikki mitä ympärillämme on, markkinatalous, rahajärjestelmät, ammatit, valtiot, rajat, uskonnot, kellonaika, asuntolaina ja omaisuus ja niin edelleen, on kaikki meidän ihmisten aikojen saatossa yhteisesti keksimäämme ja yhdessä sopimaamme mielikuvituksen tuotetta. Huolimatta kaikesta mikä meille tänä päivänä tuottaa merkityksellisyyttä elämässä* (*ja se on totta kai hyvä asia!), olet silti olemassa ilmankin niitä. Maapallon pyöriminen, puiden kasvaminen, veden virtaaminen, säiden vaihtuminen, ne eivät ole riippuvaisia markkinatalouden olemassaolosta, kaikki tämä on siis olemassa riippumatta meistä ihmisistä lajina, vaikka ihminen rahajärjestelmineen katoaisi maapallolta. Puut jatkaisivat kasvuaan, eläimet elämistään ja säät vaihtumistaan. Jos tunnet riittämättömyyttä, kiirettä, stressiä, tyytymättömyyttä tai työelämän painetta – on se vain meidän yhteisesti sovituista asioistamme. Sen syihin on mahdollista vaikuttaa, samalla tavalla kuin me olemme aikojen saatossa keksineet ne asiat. Ilman meitä lajina, ne asiat ei automaattisesti ole olemassa. Olisipa siistiä, jos ne vaan toisivat merkitystä elämään, mutta ei veisi sitä siitä pois.
Lähteet:
- Luomiskertomus, Henri Hyppönen
- Kaikki menee päin helvettiä, Mark Manson