Rakkaus on rikkautta rakkaampaa

Kuten sanoo laulukin. Olen paljon pohtinut, minkälaiset tekstit sopivat kotisivujeni blogiin ja aikanaan jopa jättänytkin osan ajatuksista tarkoituksella kirjoittamatta. Sitä mukaan kun uutta tekstiä syntyy ja itsevarmuus…

Ei ole ihme, että vähän hampaita purraan

Saan omassa arjessani keskustella paljon omista intohimoni kohteista niin asiakkaiden kanssa kuin kollegojeni kanssa lisäkoulutuksissa, oppilaana ja nykyään myös kouluttajana. Yksi ehdoton suosikkini – joka tuskin minut…

Onnellisuus blogi

Mitä on onnellisuus? On hyvin vaikea mitata onnellisuutta tai määrittää, mitä se on. Suomalaiset ovat tutkitusti maailman onnellisin kansa kaksi kertaa peräkkäin (vuosina 2018 ja 2019). Mielestäni…

Hyvinvointia hengittämällä

Edellisessä blogissa kirjoittelin miten voit vaikuttaa uneen ja nukahtamiseen. Sen viimeinen kohta käsitteli hengitystä ja hengitysharjoituksia. Palaan tässä blogissa aiheeseen ja kysymyksiin miksi ja miten hengitys liittyy…

Näin nukut paremmin – neljä keinoa vaikuttaa yöuneen

Jos sinulla on pitkään jatkunutta unettomuutta suosittelen kääntymään lääkärin puoleen. Se ei toki estä kokeilemasta myös näitä tämän blogin keinoja. Miksi uni? Viimeksi kun kirjoittelin nukkumisesta, kirjoitin…

Uneen panostaminen – vaikutukset TMD oireisiin

Miksi riittävä uni on meille niin tärkeää kirjoitin aiemmin blogissa otsikolla Uni, siihen pääset tästä. Tässä blogissa taas käsitellään sitä, kuinka uni olisi rauhallisempaa ja sitä kautta…

Kolme tärkeintä syytä nukkua riittävästi

Kirjoitan paljon unesta. Muistan monessakin blogitekstissä sen mainita, oli kyse sitten hyvinvointiin liittyvästä tekstistä tai itseäni koskevasta tarinasta kuinka olen tähän pisteeseen päätynyt. Myös hieronnalla on merkittäviä…

Koska olis sopiva aika aloittaa voimaan hyvin?

Mikä on isoin este meillä kun emme voi hyvin? Tätä pitää pohjustaa, mutta voin heti alkuun kirjoittaa ettei se ole uni, syöminen, liikkuminen tai kehonhuolto. Julkaisin taannoin…

Ihan tavallinen arki ja elämä on sitä parasta elämää

Keräsin edelliseen blogiin palautteita asiakkailta. Tarkoitus oli kerätä samaistuttavia kokemuksia blogin lukijoille ja kertoa hyviä esimerkkejä miksi kukin käy hieronnassa. Blogista muodostuikin paljon jotain ihan muuta. Sain…

Hyvinvoinnin peruslähtökohta

Kirjoitin jokunen viikko sitten blogin arjessa jaksamisesta. Joku lukija ehkä saattoi huomata, että tekstissä ei ollut yhtään laihdutus ohjetta, treeniohjelmaa tai ruokavaliota. Ai miksi ei ollut? Koska…